Sääntöjä

Säännöt 2021 Tästä linkistä löytyy tarkistetut kalastuskilpailumme säännöt.

Ja tästä Maa- ja Metsätalousministeriön kalastusasetus:  https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151360

Yllä olevalta sivustolta käy ilmi vallitsevat yleiset säännöt,  Meidän vajoitukset ja kiellot sekä mm. kalojen alamitat.

Meidän voimassaolevat verkkomerkit oikeuttavat pitämään alkukeväästä myöhäissyksyyn kaksi 30 m verkkoa tai yhden 100 koukun pitkäsiiman, mikä tulee merkitä verkkomerkein molemmista päistä.

Lisäksi marraskuun alusta maaliskuun loppuun (1.11. – 31.3.) 2 katiskamerkkiä käy myös verkoille, eli tänä aikana on mahdollista käyttää neljää verkkoa. Samaan aikaan neljän verkon kanssa ei voi pitää katiskoja  vedessä.

Verkkojen pienin sallittu silmäkoko on 50 mm.  Silakka- ja pyydyskalaverkot ovat tämän rajoituksen ulkopuolella.

HUOMATKAA, että verkkojen merkitsemistavat ovat muuttuneet.  Väylien läheisyydessä olevat verkot tulee merkitä näkyvin lipuin.  Alempana kursiivilla MMM:n ohjeet.

Helsinki 4.4.2012

Hallitus on tänään päättänyt muutoksista kalanpyydysten merkintöihin sekä kalastuksenvalvojan koulutukseen ja kokeeseen. Uudet määräykset pohjautuvat huhtikuun alussa voimaan tulleisiin kalastuslakiin tehtyihin muutoksiin ja ne astuvat voimaan huomenna 5.4.2012.

Asetuksen mukaan seisova tai kiinteä kalanpyydys on aina merkittävä yhdellä tai useammalla lippusalolla tai koholla sekä tarvittaessa välikoholla, ja jäältä kalastettaessa säädöksen mukaisella merkkisalolla. Pyydyksen merkitsemiselle asetetut vaatimukset ovat suuremmat vesiliikenteen käyttämillä alueilla. Näillä pyydysmerkkinä käytetään 1,2 metriä vedenpinnan yläpuolelle ulottuvaan lippusalkoon kiinnitettyä vähintään 20 senttimetriä korkeaa ja leveää neliön muotoista lippua. Pinnan läheisyyteen asetettu pyydys tulee varustaa kahdella salkoon kiinnitettävällä lipulla.

Vesialueilla, joilla vesiliikennettä ei yleensä harjoiteta eivätkä pyydykset haittaa vesistön muuta käyttöä, pyydysten merkitsemiselle asetetut vaatimukset ovat vähäisemmät. Näillä alueilla pyydykset on merkittävä vähintään 15 senttimetriä veden pinnan yläpuolelle ulottuvalla koholla taikka vähintään 40 senttimetriä vedenpinnan yläpuolelle ulottuvaan lippusalkoon kiinnitetyllä lipulla, jonka lyhyimmän sivun pituus on vähintään 15 senttimetriä.

Jäältä kalastettaessa pyydys ja kalastamista varten tehdyt, halkaisijaltaan yli 40 senttimetrin avannot on merkittävä vähintään 1,2 metriä jään pinnasta ulottuvalla merkkisalolla, joka ei ole väriltään valkoinen. Asetuksessa tarkennetaan lisäksi kalanpyydysten varustamisesta pyydyksen asettajan nimi- ja yhteystiedoilla sekä kalastusoikeuden osoittavalla merkillä.

Pyydysten selvästi havaittavan merkitsemisen on olennainen tekijä vesiliikenteen turvallisuuden varmistamisessa sekä vesiliikenteen aiheuttaman pyydyskalastukseen kohdistuva haitan ja vahingon minimoinnissa. Vähimmäisvaatimukset pyydysten näkyvälle merkinnälle sekä pyydyksen varustaminen pyydyksen asettajan yhteystiedoilla ja kalastusoikeuden osoittavalla merkillä parantavat lisäksi kalastuksenvalvonnan toimintaedellytyksiä pyydyskalastuksen luvallisuuden ja laillisuuden valvonnassa.

Jos etsit yhdistyksen sääntöjä, niin ne löytyvät Hallinnon alta.

Alla linkki kalastuslakiin.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1982/19820286